Kanteleorkesteri

Kuvassa Leppävirran Kanteleorkesteri harjoituksissa Soitinrakentajien salissa, vuoden 2007-2009 kokoonpano. Johtajana Petra Lisitsin.
Kanteleorkesteri perustettiin loppuvuonna 2000, pitkän miettimisen ja valmistelun jälkeen. Tavoitteena oli saada aikaan täyteläisesti ja kuuluvasti soiva kokoonpano, jossa on vakiintuneet soitinmallit ja soittotyylit.
Leppävirran Kanteleorkesteri liittyy Soitinrakentajiin hyvin luonnollisesti. Orkesteria johti pitkään Jyrki Pölkki, ja siinä on soittanut yksi jos toinenkin verstaan väestä. Nykyään orkesteri toimii Soisalo-opiston opintopiirinä.
Kanteleorkesteri on suunniteltu harrastajaystävälliseksi. Toiminnan tyyli on sama kuin sekakuorossa tai torvisoittokunnassa: tärkeää on helppo mukaan pääsy ja yhdessä touhuaminen. Sovitukset tehdään kunkin taitojen mukaan, jolloin oikea stemma löytyy niin kunnianhimoiselle virtuoosille kuin yhtä ääntä soittavalle hengailijallekin. Alkuun pääsee nopeasti sulkutyylillä, ja taitoja voi sitten kehittää miten pitkälle vain.
Tällaiseen orkesterikäyttöön on koettu parhaaksi 11-kielinen kantele. Nyt käytössä ovat D4-vireinen ykköskannel, oktaavia korkeammat pikkolot - nekin 11-kielisiä - ja oktaavia alempi altto. Bassona käytetään alttokannelta, joka on tavallista oktaavin matalampi; tai kun tarvitaan ja jaksaa kuskata, oikeaa "suurta pienkannelta", pulikoilla lyötävää bassonelikielistä. Laulua ja muita soittimia otetaan mukaan tilanteen mukaan.
Esiintymisiä on ollut muutama vuodessa, sekä pieniä että isoja tilaisuuksia ja saleja. Pienin kokoonpano on 5 soittajaa, mutta myös isompi on mahdollinen, eikä varsinaista ylärajaa ole. Keikkapalkkiot, jotka ovat olleet 50 - 350 euroa, on käytetty orkesterin omaan edistymiseen.
Kaustisella esiinnyttiin vuonna 2007, Ystissä 2008 ja 2009.
Rimpsaus

Rimpsaus on keskisavolainen yhtye, joka esittää kansanmusiikkia, folkkia, kupletteja sekä omia lauluja. Lukuisien konserttien, juhlien, tapahtumien ja festivaalien lisäksi se on esiintynyt Unkarissa (2000), Virossa (2004, 2007), Latviassa (2005, 2006) ja Liettuassa (2007).
Cd-single Traktorivalssi julkaistiin vuonna 2003.
Kaksi kuudesta Rimpsaus-yhtyeen jäsenestä, Olavi ja Jouni, on soitinverstaalta. Rimpsauksessa soittavat:
Petri Tikanmäki: soololaulu, trumpetti
Kimmo Mattila: poikki- ja piccolohuilu, taustalaulu
Olavi Kallioinen: akustinen bassokitara, kanteleet
Arto Julkunen: kitara, mandoliini
Pekka Vallenius: haitari, taustalaulu
Jouni Kurki: lyömäsoittimet
Rimpsauksen oma sivusto: www.rimpsaus.fi