Soitin soittajan mukaan
Viisikieliset kanteleet
Ensi tutustuminen soittamiseen alkaa parhaiten viisikielisellä kanteleella. Tutustujan iällä tai musiikkimaulla ei ole tässä merkitystä; viiskielinen vain on paras: se ei pelota, siitä saa heti ääniä, eikä se ole kallis. Liian useinhan ensimmäinen oppi soittimista on: "Älä koske, se on kallis, se menee rikki!".
Viisikielisiä käytetään paljon kouluissa, musiikkileikkikouluissa ja päiväkodeissa - sillä pääsee tutustumaan itseensä soittajana, ja heti myös soittamaan yhdessä.
Viisikielisen kanssa voi käydä vaikka niin, että kun on sitten käyty konservatoriot ja esiinnytty stadionkonserteissa, sopii taas mennä nurkkaan soittamaan itselleen viiskielistä.
Viisikielinen on myös hieno lahja, onhan se suomalaisen kulttuurin perussymboleja!
Soitinrakentajien tavallisin viisikielinen on monien museomallien tapaan pohjasta avoin, mikä antaa sille kuuluvan äänen. Se on suhteellisen pitkä (72 cm), jolloin se soi hyvin ja kestää. Teräskielten helinää pidetään yleisesti "sinä oikeana" kanteleen äänenä, joten perusmalleissamme on juuri teräskielet. Viritystapit ovat myös terästä, koska niillä on helppo virittää ja viritys myös pysyy hyvin.
Alttoviiskielinen on ääneltään tavallista viisikielistä oktaavin matalampi. Se voidaan tehdä vain asentamalla viisikieliseen paksummat, punotut kielet. Iso altto on rungoltaan tavallista viisikielistä isompi, mutta muuten samanlainen, ja punotut kielet tietysti siinäkin. Alttoa voi soittaa yksinään tai sillä voi antaa ryhmäsoitossa pohjan vaikkapa 5 - 20:lle tavalliselle viisikieliselle.
Pikkolo on oktaavia ylempi viisikielinen ja se sopii yhteissoittoon sävyn antajaksi, miksipä ei yksin soittelemiseenkin. Pituus 30 tai 40 cm, joista pitempi kestää ankarampaa käyttöä.
Pikkoliino on vielä pikkoloakin oktaavin korkeampi, siis kaksi oktaavia tavallista viisikielistä ylempänä. Se on varsinainen taskusoitin, pituus vain 15 cm. Pikkoliino on ehkä vähän hupisoitin, mutta se on tehty yhtä huolella kuin isommatkin, ei siis mikään matkamuisto tai lelu.
Tee-se-itse-ihmiset saavat halutessaan viisikielisensä myös pitkälle työstettyinä aihioina, rakennussarjoina voisi sanoa.
10-15-kieliset kanteleet
Useampikieliset pienkanteleet voivat muistuttaa rakenteeltaan ja soittotavan puolesta viisikielistä. Ne sopivat hyvin aikuisille aloittelijoille ja alkeet jo osaaville soittajille.
Sointujen soitto sulkutyylillä on paljon helpompi oppia kuin sama asia kitaralla.
10-15-kieliset käyvät yhtä hyvin perinnetyylisen kuin uudemmankin musiikin soittoon. Niillä voi soittaa melodioita - ääniala riittää useimpiin iskelmiin ja kansanlauluihin - ja myös säestäämiseen soinnuilla.
Kun 10 - 15-kieliseen lisätään muutamia bassokieliä, saadaan entistä päteväpi soolosoitin. Bassokieliä on tyypillisesti kahdesta kuuteen. Ne viritetään joko borduuna-tyyppisiksi (=ryhmänä yhtä ääntä muun musiikin takana soiva kielistö) tai kappaleen sointujen bassoiksi. Systeemi voi olla sama kuin perinteisessä Saarijärven tai Perhonjokilaakson tyyleissä. Kahdeksalla asteikkoon viritetyllä bassokielellä voikin sitten soittaa samat bassotukset kuin isoilla kanteleilla.
Sopivilla bassoilla varustettu "pienkannel" voi korvata isommat, kalliimmat ja raskaammat kanteleet monessa käytössä, kun bassot on harkittu oikein. Äänenkään puolesta ne eivät suinkaan häviä 26-39-kielisille isoille kanteleille, varsinkaan jos ne on varustettu erillispohjalla.
Pienkanteleiden variaatioita
Soitinrakentajilla on omat pienkanteleiden perusmallit ja niistä variaatioita. Runko voi olla lyhyt tai pitkä ja kanteleessa voi olla pohja tai se voi olla avoin. Pitkän kanteleen etu on voimakkaampi ääni, lyhyemmän pienempi koko ja paino. Avoimessa on kuuluva ääni, pohjallisen sointi on vienompi. Kanteleet voivat olla myös oikea- tai vasenkätisiä.
Lapakanteleeksi
sanotaan soitinta, jonka kansi jatkuu ohuehkona lapana kielien vaatiman alueen ulkopuolelle. Sanotaan myös Siipikanteleeksi, muilla kielillä. (Wing, Blade...).
Lapakanteleita on harrastettu varsinkin Venäjällä, Baltiassa ja venäjän läheisessä Karjalassa. Etelä-Viron setukaisilla on suuret lapakanteleet, nimeltään "labakannel". 2000-luvulla lapakanteleista on tullut Suomessa lähes yhtä tavallisia kuin lavattomista. Ne yleensä soivat paremmin ja voimakkaammin kuin laatikkomallit.
Erillispohja on rakenne, jolla saadaan voimaa erityisesti mataliin ääniin ja samalla keskialueenkin äänensävy tulee tukevammaksi. Erillispohjaa käytetään nimenomaan alta avoimien kanteleiden lisäpotkuna, soittimen koosta riippumatta.
Kansi on kanteleen tärkein ääntä säteilevä pinta, ja lapakanteleessa varsinkin reunat värähtelevät voimakkaasti. Kun erillispohja on 1 - 2 milliä irti kannesta, ei häiritä kannen toimintaa, mutta saadaan suljetun tilan edut. Vapaareunaisen kannen ja erillispohjan eduista on helpoin vakuuttua kuuntelemalla, mutta näiltä sivuilta löytyy kiinnostuneille myös tieteellinen selitys.
Puulajit ja osat
Soitinrakentajien pienkanteleiden puu on yleensä kotimaista leppää. Jos kansi on eri puuta, se tavallisimmin on kuusta. Muitakin puita voi käyttää, mutta nämä ovat soittimiin soveltuvia ja myös perinteisiä puulajeja.
Kaikissa tapauksissa käyttöön tulevat kappaleet valitaan tarkoin monin verroin suuremmasta määrästä raakapuuta. Viritystappien ja kielinastojen vahvikkeina käytetyt punapyökki ja vaahtera ovat Suomessa - sattuneesta syystä - vähemmän perinteisiä puita, mutta käytämme niitä tarkoituksenmukaisuuden vuoksi.
Kielet voivat teräksen lisäksi olla jouhta (oikein perinteinen, hiljainen ja hienostunut sointi), messinkiä, pronssia, nailonia (metalliallergikolle) tai siimaa (jouhikielten tapainen ääni, mutta kielet kestävät paremmin).
Vanhimpaan äänityyppiin mieltyneet saavat tietenkin puiset viritystapit metallisten sijaan. Tappien materiaali vaikuttaa ääneen. Puutapit voivat olla totuttuun tapaan käsin käännettävät, tai sitten erillisellä vääntimellä, jolloin ne voivat olla tiheämmässä.
Tavallisin pintakäsittely on vernissan ja vahan yhdistelmä, joka on myrkytön ja näyttää maallikon silmissä käsittelemättömältä. Pinta voidaan myös värjätä monenlaisilla sävyillä ja / tai lakata.
Isot kanteleet
Perinnemallit kuten Perhonjokilaakson, Saarijärven kanteleita tehdään tilauksesta. Tarkka malli, kielimäärä ja viritys sovitaan tilattaessa.
36 - 40-kieliset kanteleet ovat joko keijo Säterin tekemiä, Salmis-perinteen näköisia 36-kielisiä, tai uusia, Jyrki Pölkin suunnittelemia 36-40- kielisiä vapaareunakanteleita.
Vapaareunainen 36-40-kielinen peruskantele on kuin iso lapakannel, joka ei ole laatikko; niinpä se matala ja kevyt.
Vapaareunainen ei häviä äänessä Salmis-perinteen kanteleille, varsinkin bassoissa se on niitä voimakkaampi ja tasapainoisempi. Koska se on näöltään radikaalisti erilainen kuin on totuttu, sitä pitää tulla kuulemaan ja kokeilemaan.
Vapaareunaisiin saa kielikohtaisia hattivaihtajia, joko kaksi- tai kolmitasoisia maun mukaan. Vaihtajat voidaan asentaa heti ostettaessa tai jälkeenpäin, soitin on suunniteltu niin, että lisävarustelu on helppoa.
Kun vapaareunaiseen pannaan Kirjokansista tuttu erillispohja, sointi vahvistuu basso- ja keskialueella vielä lisää.
Kun soittaja viimein alkaa himoita osa- tai täyskoneistoa, se tehdään mahdollisesti jo olevat hattivaihtajat hyväksi käyttäen. Aikaisemmat ostokset eivät siis mene hukkaan, saat koneistokanteleen vähittäismaksulla.
Koneiston hallinta tapahtuu liukusäätimillä kielipenkin vasemmalla puolella. Vaikka koneiston käyttö liukusäätimillä on sujuvampaa kuin Salmis-versioissa, voi koneiston hallintaan lisälaitteena saada vielä jalkapedaalit.
Jalkio tulee olemaan irrotettava ja erillään kuljetettava. Se on taipuisan kaapelin päässä, jolloin kanteleen asento ja korkeus voi vaihdella.
Kantelemallien erään kehityslinjan huippu on kromaattinen kantele, konserttisoitin, jolla voi soittaa kaiken. Se yleistyy Suomessa taas 150 vuotta Lönnrotin ensi yrityksen jälkeen. Rakennamme aidosti kromaattiset kanteleemme Lönnrotin ja Petroskoin kanteleorkesterin (Gudkov, Kukk) kehitystyön pohjalta. Tilattavissa on prima- ja alttoversiot.
Petroskoin kanteleet kuuluvat isossakin salissa ongelmitta, myös muiden soittimien kanssa. Ne eivät tarvitse koneistoa tai muita vaihtajia sävellajin vaihdoksissa. Soittotekniikka poikkeaa diatonisten isojen kanteleiden tekniikasta, mutta molempien tekniikoiden taitajia on jo Suomessakin useita.
