Kantele ennen ja nyt
Muinaiset kanteleet
Kantele on Suomen kansallissoitin, ja sille on perusteita. Nämä liittyvät kanteleen asemaan muinaisessa kulttuurissamme. Paitsi meillä ja Karjalassa kantele on tunnettu Luoteis-Venäjällä (gusli), Virossa (kannel), Latviassa, (kokle, lausutaan kuokle) ja Liettuassa (kankles). Vanhin kanteleperinne on elänyt Suomea pitempäänkin Baltiassa ja nykyisen Venäjän alueella. Kantele kuuluu sitrasoittimiin, joita on lukemattomia ympäri maailmaa.Vanhimmissa kanteleissa oli yleisesti yhdestä puusta runko, joka oli koverrettu päältä, alta tai joskus sivultakin. Päältä koverretuissa näyttää aina olleen erillinen kansi, alapuolelta koverretuissakin oli joskus erillinen pohja. Soitinrakentajat ovat ottaneet perusmallikseen museokanteleiden tyyppisen isohkon, alta avoimen pienkanteleen. Syynä on sen erinomainen sointi ja vakiintuneeseen D-vireeseen sopiva kielen pituus.
Kuvassa on museomallinen nykyviisikielinen.Puu on museokappaleissa ollut mäntyä, haapaa tai leppää. Kieliä on ollut viisi (4-7), ja ne tehtiin jouhista tai "vaskesta", mikä tarkoittaa eri kupariseoksia, pronssia tai messinkiä. Kielet kiinnitettiin toisesta päästään rautaiseen vartaaseen, ja toisesta puisiin viritystappeihin. Kalevalan runon "Väinämöisen soitto" kuvailemia konsertteja ei ehkä suuremmin ollut. Yleensä soitettiin itselle, ja jos joku sattui olemaan kuuluvilla, sen hauskempaa.
Kantele on vanha soitin. Kansallissoittimemme ikää ei tiedetä, mutta arvioidaan sitä soitetun jo ajanlaskun alun tienoilla. Vanhimmat arkeologiset löydöt ovat Novgorodista, 1000-luvun alun vaiheilta. Suomessa kanteleesta esiintyy kirjallista tietoa vasta 1500-luvulta ja tarkempia kuvauksia 1700-luvulta. Sen jälkeen kantele on ollut soitimena välillä syrjässä, mutta 1800-luvulla se nousi keskeiseksi kansalliseksi symboliksi.
Suomen kansakunnan luojista 1800-luvulla kanteleen merkityksen ja mahdollisuudet ymmärsi parhaiten Elias Lönnrot. Hän soitti, rakensi, suunnitteli uusia malleja, kokosi ohjelmistoa ja tuputti soitinta kuuluisille ystävilleen; jokseenkin ilman vaikutusta. Kansan käyttöön isommat kanteleet alkoivat levitä, mm. Kreeta Haapasalon ja Pasi Jääskeläisen työn ansiosta. 36-kielinen kantele, Keijo Säteri.
Nykykanteleet
Viisikielisestä kantele on muuntunut musiikin ja muiden vaatimusten muuttuessa. Jo 1800-luvulla kantele lakkasi olemasta ensi sijassa yksityinen meeditaatioapu, sen kanssa alettiin esiintyä. Kanteleella säestettiin laulua, tanssia ja käyttötilanteet olivat "esityksiä" nykyaikaisessa mielessä.1900-luvun suurin kantelevaikuttaja oli Paul Salminen, jonka kantele-ideat näkyvät isoissa kanteleissa edelleen.
Kuvassa Keijo Säterin 36-kielinen, Salmis-vaikutteinen kantele.
Kantele 2000-luvulla
Kantele sopii mainiosti lapsen tai aikuisen ensimmäiseksi soittimeksi: sillä onnistuu heti soittamaan jotakin. Musiikin laji voi olla mikä tahansa perinteisestä vähäkielisen improsta moderniin klassiseen musiikkiin, laulelmat ja sähkörokki siinä välissä.Pienkanteleiksi kutsutaan "vähäkielisiä", 4-20-kielisiä soittimia. Ne ovat diatonisia ja niissä voi olla erillisiä bassokieliä. Lapsen tai aikuisen sopivin aloitussoitin on 5 tai 11-kielinen pienkannel. Isoja kanteleita ovat 20-40-kieliset kanteleet, nimitys voi vähän riippua rakennetyypistäkin. Niihin kuuluvat myös kromaattisesti kielitetyt ja koneistokanteleet, joilla voidaan soittaa klassista, moduloivaa musiikkia.
Lisää kanteleista ja niiden käytöstä sivuilla Soitin soittajan mukaan, jossa opastetaan sopivan kanteleen valinnassa, ja Soittamisen apuvälineitä, joka kertoo soittokulttuurin uusimmista ideoista.
Sähkökantele -sanalla voidaan tarkoittaa sähköisellä vahvistuksella varustettua tavallista kanteletta. Varhaisin tunnettu tapaus kiinteästä mikrofonista kanteleessa on 1940-luvulta USAsta.
Sähkökannel -sanaa olisi ehkä parempi käyttää soittimesta, joka on kokonaan suunniteltu ja optimoitu sähköistä äänentuottoa ajatellen. Ajatukset menevät tällöin sähkökitaroihin, joiden akustinen ääni on tarkoituksella olematon; ne ovat tyypillisesti paksua umpipuuta, lankkuja. Tällä saavutetaan se etu, että vahvistimilla tuotetun voimakkaan äänikentän ja soittimen mikrofonien välille ei muodostu akustista takaisinkytkentää, kiertoa. Tällaisia lankkukanteleitakin on tehty tiettävästi 1980-luvulta alkaen. Sähköviiskielisiä ovat Soitinrakentajatkin tehneet jo silloin.
Yksityiskohtaisemmat esittelyt soittimistamme kuvien kera löytyvät tuotteet-sivulta.
